torstai 20. elokuuta 2015

Muotinäytös Kevät

Visualistina saan aina valita malleille asut muotinäytöksiä varten. Se on tosi kivaa, mutta hieman haastavaa, koska en näe ikinä malleja etukäteen. Yleensä vain ilmoitetaan mallien määrä ja heidän koot. Voisi kuvitella, että se on helppoa jos kerran tietää minkä kokoiselle ihmiselle valitsee asukokonaisuudet, mutta asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Naisen vartalo on uniikki ja vaikka olisi kaksi samaa vaatekokoa käyttävää mallia, toisen päällä jokin vaate istuu paljon paremmin kuin toisen. Siihen vaikuttaa kurvit, selän pituus, ihon ja hiusten värit ym. Onneksi tämän muotinäytöksen järjestäjät Tyylilyylit Saija ja Sari ovat sen verran ammattilaisia, että osaavat katsoa sovituksessa asulle sopiva malli. Jos se ei istu mallille, jolle se oli alunperin suunniteltu, he vaihtavat sen toiselle. He valitsevat myös asukokonaisuuteen sopivat kengät eri kenkäliikkeistä.

Valitsen asut sen ajankohdan mukaan mikä sillä hetkellä on. Kevätnäytöksissä haluan yleensä tuoda esille vähän juhlavampaa pukeutumista alkavaa juhlasesonkia varten. Sillä hetkellä myymälässämme oli todella kauniita, mutta melko mustavalkoisia tuotteita. Päätin ottaa tehosteväriksi punaisen ja kokonaisuudesta tuli mielestäni todella mielenkiintoinen. Se erottui kivasti joukosta. Muilla liikkeillä oli pastellisävyjä ja hieman arkisempia asukokonaisuuksia. Itse olin ainakin todella tyytyväinen lopputulokseen.







Moni asiakas tuli kysymään tätä punaista takkia näytöksen jälkeen.


 Pyysin vielä erikseen, että mallit ottaisivat päällysvaatteet pois, jotta alla olevat vaatteet näkyisi paremmin.


 Tätä valkoista toppia myytiin sinä päivänä aika monta. Asiakkaat bongasivat sen näytöksestä ja tulivat asioimaan meille.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti